Koulukiusaaminen

En muista, milloin tämä kaikki alkoi. Mutta se kesti kolme vuotta, nykyään enää harvemmin, vain gallerian kautta.

Ala-asteella minun luokkani ja rinnakkaisluokka olivat hyvissä väleissä. Pari heistä olivat jopa kavereitani. Mutta kaikki muuttui kolmannella luokalla, kun Hän tuli rinnakkaisluokalle. Hän käänsi melkein kaikki luokkalaisensa minua vastaan. Menetin kaikki kaverini B-luokalta. Kuutosella ennen liikuntatuntia eräs poika tuli takaani ja yritti tunkea farkkujaan päähäni huutaen:
”Haluutko nää housut, missä mun munat on hionnu, päähäs?”

Pakenin itku kurkussa luokkaan. Myöhemmin sama tyyppi tuli naulakoille ja yritti halata minua kahdesti. Ensimmäisellä kerralla pakenin jälleen luokkaan, toisella kerralla ystäväni astui väliin ja esitti puhuvansa minulle. Olen hänelle tästä ikuisesti kiitollinen.

Eräällä kuutosen liikunnantunnilla meillä oli luistelua. Tunnilta pääsi pois vasta, kun oli luistellut kehän viisi kertaa läpi, mutta koska en osannut oikein luistella, kaverini työnsi minua. Meillä oli hauskaa kunnes pari rinnakkaisluokkalaista luistelivat ah-niin-täydellisesti ohitsemme laulaen Petteri Punakuonoa, korvaten Petterin minun nimelläni. En koskaan tule unohtamaan niitä puheita, niitä haukkuja, mitä he minusta keksivät. Kaikki luulivat ettei minua haitannut, en antanut kenenkään nähdä ulkokuoreni lävitse. Ainoastaan kaksi ihmistä näki lävitseni, näki kuinka tämä minua sattui.

Olen nyt yläasteella, näistä tapahtumista on jo yli vuosi. Suurin osa rinnakkaisluokkalaisista meni toiseen kouluun, vain kaksi samaan kuin minä. Traumat jäivät, pelkään edelleen että minulle nauretaan ilkeästi, että minulle huudetaan jos epäonnistun. Kannan edelleen vihaa heitä kaikkia kohtaan. Olisin valmis tappamaan heidät jos minua pyydettäisiin.

En ole koskaan ymmärtänyt, miksi juuri minä? Siksikö että en ollut kaikista laihin? Koska en seurannut uusinta muotia vaan pukeuduin aivan tavallisesti? Ala-aste tuhosi itsetuntoni täydellisesti. Kavereideni seurassa esitän itsevarmaa, monet ovat kuulleet minun kutsuvan itseäni täydelliseksi. Mutta asia ei ole niin. En pidä itseäni täydellisenä. Jos totta puhutaan, en ole vieläkään hyväksynyt ala-asteen tapahtumia. Jos minulta kysyttäisiin, kieltäisin kaiken. Sanoisin, että minulla oli aivan normaali ja täydellinen lapsuus. Mutta todellisuudessa en enää koskaan unohda näitä tapahtumia, ne pysyvät mukana ikuisesti.

Mutta toisaalta, juuri nämä tapahtumat muokkasivat minusta minut, tämän minkä olen. Jollain asteella olen heille kiitollinen.

Miksi joku ylipäätään haluaa aiheuttaa toiselle tarkoituksella mielipahaa? Tuhota toisen elämän?