Tekemätön.

Tiedätkö miltä tuntuu pudota?
Miltä tuntuu rakastua?
Kuulin tässä eräänä päivänä linnun äänen.
Se käski minua laulamaan.
Kiipeämään puun latvaan.
Liitämään taivaan läpi.
Vapaudentunne kestää vain hetken,
Kaikki on pian ohi.
Ja sitten kadumme asioita joita emme tehneet,
emme sanoneet.

Don't look back. You can't run away.

The gunshots in the night.
The mother crying
For her lost child.
How did this happen?
How will everything be
alright?

They're sayin'
Everything's fine.
But is that the truth?
I doubt that.
They want to lock
Everyone inside
"For their own safety"
So we wouldn't see
So we wouldn't see
What kind of a place
World has become.

Someday I will run away
From this prison.
Show people,
What They are really doing.
The corpses in the streets
Are waking up.
Oh, and they want
Revenge.

They're sayin'
Everything's fine.
But is that the truth?
I doubt that.
They want to lock
Everyone inside
"For their own safety"
So we wouldn't see
So we wouldn't see
What kind of a place
World has become.

They won't tell you anything.
Just blast your
Brains out.
Trust me,
You don't want to live here.
Even though it's like hell
In there.

They're sayin'
Everything's fine.
But is that the truth?
I doubt that.
They want to lock
Everyone inside
"For their own safety"
So we wouldn't see
So we wouldn't see
What kind of a place
World has become.

Don't look back.
You can't run away.

Just another crappy lovesong...

The war. The violence.
Why isn't anything happening
in here?
Oh, sorry, I meant to say
Why didn't anything happen
in here?

I wish I could kill you.
I wish I could kill myself.
So we could be together
Forever.
No worries, no panic.
Just you and me,
Forever and always
You, me and the pain.

You hear them talking.
Don't care.
You hear them walking.
Don't care.
'Cos all life's meaningless
If you're not here.

I wish I could kill you.
I wish I could kill myself.
So we could be together
Forever.
No worries, no panic.
Just you and me,
Forever and always
You, me and the pain.

When I look into your eyes
I feel like I'm drowning to the brown.
Sinking to the blue of your name.
Lose myself into the black
Of your clothes.

I wish I could kill you.
I wish I could kill myself.
So we could be together
Forever.
No worries, no panic.
Just you and me,
Forever and always
You, me and the pain.

Fuck you!
I hate you!
I wish you were dead!
I don't love you!
Or at least I don't want to.

17.7.09

Olen typerä.
Rukoilen mesessä ystävääni vastaamaan minulle.
Miksei hän sitten vastaa?
Pyytelen anteeksi.
Vaikken ole tehnyt mitään.
Mitä jos hän on suuttunut minulle?
Vielä aikaisemmin päivällä hän
Soitti minulle.
Mitä tein väärin?
Tai ehkä hän unohti mesen päälle.
Toivon niin.
Sillä en halua menettää rakasta ystävää.

Koulukiusaaminen

En muista, milloin tämä kaikki alkoi. Mutta se kesti kolme vuotta, nykyään enää harvemmin, vain gallerian kautta.

Ala-asteella minun luokkani ja rinnakkaisluokka olivat hyvissä väleissä. Pari heistä olivat jopa kavereitani. Mutta kaikki muuttui kolmannella luokalla, kun Hän tuli rinnakkaisluokalle. Hän käänsi melkein kaikki luokkalaisensa minua vastaan. Menetin kaikki kaverini B-luokalta. Kuutosella ennen liikuntatuntia eräs poika tuli takaani ja yritti tunkea farkkujaan päähäni huutaen:
”Haluutko nää housut, missä mun munat on hionnu, päähäs?”

Pakenin itku kurkussa luokkaan. Myöhemmin sama tyyppi tuli naulakoille ja yritti halata minua kahdesti. Ensimmäisellä kerralla pakenin jälleen luokkaan, toisella kerralla ystäväni astui väliin ja esitti puhuvansa minulle. Olen hänelle tästä ikuisesti kiitollinen.

Eräällä kuutosen liikunnantunnilla meillä oli luistelua. Tunnilta pääsi pois vasta, kun oli luistellut kehän viisi kertaa läpi, mutta koska en osannut oikein luistella, kaverini työnsi minua. Meillä oli hauskaa kunnes pari rinnakkaisluokkalaista luistelivat ah-niin-täydellisesti ohitsemme laulaen Petteri Punakuonoa, korvaten Petterin minun nimelläni. En koskaan tule unohtamaan niitä puheita, niitä haukkuja, mitä he minusta keksivät. Kaikki luulivat ettei minua haitannut, en antanut kenenkään nähdä ulkokuoreni lävitse. Ainoastaan kaksi ihmistä näki lävitseni, näki kuinka tämä minua sattui.

Olen nyt yläasteella, näistä tapahtumista on jo yli vuosi. Suurin osa rinnakkaisluokkalaisista meni toiseen kouluun, vain kaksi samaan kuin minä. Traumat jäivät, pelkään edelleen että minulle nauretaan ilkeästi, että minulle huudetaan jos epäonnistun. Kannan edelleen vihaa heitä kaikkia kohtaan. Olisin valmis tappamaan heidät jos minua pyydettäisiin.

En ole koskaan ymmärtänyt, miksi juuri minä? Siksikö että en ollut kaikista laihin? Koska en seurannut uusinta muotia vaan pukeuduin aivan tavallisesti? Ala-aste tuhosi itsetuntoni täydellisesti. Kavereideni seurassa esitän itsevarmaa, monet ovat kuulleet minun kutsuvan itseäni täydelliseksi. Mutta asia ei ole niin. En pidä itseäni täydellisenä. Jos totta puhutaan, en ole vieläkään hyväksynyt ala-asteen tapahtumia. Jos minulta kysyttäisiin, kieltäisin kaiken. Sanoisin, että minulla oli aivan normaali ja täydellinen lapsuus. Mutta todellisuudessa en enää koskaan unohda näitä tapahtumia, ne pysyvät mukana ikuisesti.

Mutta toisaalta, juuri nämä tapahtumat muokkasivat minusta minut, tämän minkä olen. Jollain asteella olen heille kiitollinen.

Miksi joku ylipäätään haluaa aiheuttaa toiselle tarkoituksella mielipahaa? Tuhota toisen elämän?

Here we go again...

Eli alotin toisen blogin, jonne tungen vähän kaikkea sekavaa mielikuvitukseni tulosta, mm. runoja, lyriikoita ja pieniä tarinanpätkiä.

Jotkut saattavat tuntea minut toisesta blogistani, A Freak of Naturesta. Mutta siis, aloitellaanpa nyt tätä.